30.12.2018

Randoällärit 2018

Randoällärit.
Viime kesänä internet-pyöräillessäni huomasin tapahtuman, joka sattui kuluneen vuoden aikatauluihin. Tänä vuonna toista kertaa järjestetty Randoällärit -tapahtuma houkutti mukaan jo ensimmäisellä kerrallaan, mutta tuolloin olin syystä tai toisesta estynyt.

Mitä randoällärit sitten tarkoittaa? Lainaus yksivaihde.net foorumin tapahtumasivulta:
Randoällärit on vuorokauden mittainen pyöräsuunnistuskilpailu. Rastit tulevat sijaitsemaan pääasiassa asfaltoiduilla pikkuteillä, vähän soraakin löytynee. Ajaa voi yksin tai ryhmissä, mutta kannustan olemaan kertomatta omista suunnitelmistaan julkisesti, säilyttääksemme kilpailun jännityksen. Rasteja tulee olemaan lähellä ja kaukana, ajettavaa riittää koko 24 tunniksi ja kilometrejä kertyy useampi satanen, jos (yrittää) ajaa kaiken, mutta sopivan määrän voi päättää itse. Rastit on pisteytetty, tavoitteena kerätä eniten pisteitä.
Annetun ajan päättymisen jälkeen maaliin tuleville ei anneta miinuspisteitä, mutta tulokset tarkistetaan heti ja vain paikalla olevat lasketaan, joten paljon ei kannata myöhästyä. Ja jo aiemminkin saa tulla. Liikkeelle voi halutessaan lähteä myöhemminkin, mutta lähtöpaikka on joka tapauksessa kaikille sama.
Tapahtuman lähtö ja maali olivat Vantaalla, muuna tapahtuma-alueena kesäinen Suomi aina pohjois-Himokselle saakka.

14.4.2018

Ompelukerho

Commuter Rack bag Pelagon M-kokoiseen etutarakkaan 1/2018
Dumppi/tankopusseja 8/2017
Kitkavaihde-yhteensopiva runkolaukku (5/2017)
Matka jatkuu. Viimeisen vuoden aikana on tullut tehtyä muutama täsmätuote omiin tarpeisiin.