6.3.2014

Lihasvoimaa


Lihakset ovat jotakin, mitä osa populaatiosta tapaa käydä kasvattamassa erilaisten fyysisten harjoitteiden parissa hikoillen. Ylimääräistä perspiraatiota välttelevät saliniilot päätyvät sitten toisinaan pohtimaan, josko samaan lopputulokseen voisi päästä jotenkin helpommalla. Esimerkkejä on monia ja niistä TV-shopin lukuisat ihmetuotteet raapaisevat vain pintaa.

Humpuukilaitteet sikseen, sillä videolla esitellään keksintö, josta voisi olla jopa oikeaa hyötyä. Viime aikoina tutkijat jossakin yliopiston uumenissa ovat ottaneet tavallista siimaa, kiertäneet sitä rullalle ja paistaneet koko komeuden uunissa muotoonsa (n. 30min@200c) . Lopputuloksena he ovat saaneet aikaiseksi hieman jousen näköisen ja lihaksen tavoin toimivan, mutta huikeasti (n. 100 kertaa) oikeaa muskelia voimakkaamman aparaatin.

Kun tällaista kierrettyä, paistettua ja uuteen muotoonsa jäähtynyttä siimaa jälleen lämmitetään, se kutistuu. Mikäli lämmitys hoidetaan siiman ympärille (tai sisään?) sijoitetulla lämmitysvastuksella, saadaan aikaiseksi sähkövirralla ohjailtava keinolihas. Punomalla useita tällaisia keinolihas -säikeitä yhteen saadaan aikaiseksi supervahvaa kangasta.

Wau. Minä haluan oman teräsmies-puvun, heti.

Hieman silti mietityttää, että a) mistä b) missä tilanteessa ja c) minkä aineen voimin tutkijat saavat nämä kaikki hienot ideansa?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti