29.1.2013

Bop, sanoi tipaton tammikuu

Tammikuun työmatkat.

Tammikuu on perinteisesti se kuukausi jolloin todetaan, että "jopa on tullut vuoden lopussa luvattua kaikenlaista älytöntä". Minä lupasin pitää elämäni ensimmäisen tipattoman tammikuun - en tosin itselleni, vaan autolleni. Bussilla olen matkustanut viimeksi vuonna 2007 tai 2008.

Tavoitteenani oli siis olla tankkaamatta autoa yhtään kertaa koko tammikuun aikana. Näin jälkikäteen tarkasteltuna oma mukavuudenhaluinen, autokyytiin ja penkinlämmitykseen tottunut peffani protestoi bussikyytiä vastaan yllättävän vähän, minkä lisäksi tarkemmalla aikataululla herääminen toi ryhtiä arkeen. Tammikuun bussikorttikokeilu sujui siis melko hyvin.

Tilastoituja totuuksia

Monet väittävät, että kaikki asiat olisivat mitattavissa rahalla. Euroja laskiessa tammikuu päätyi normaalia positiivisempaan tulokseen, vaikka aivan täysin tipatonta tammikuuta ei autokaan loppujen lopuksi viettänyt. Tammikuun polttoainekulut olivat yhteensä 60 euroa pienemmät kuin normaalisti ja tuolla rahalla kustantaakin helposti halutessaan vaikka helmikuun bussimatkailun. Säästö syntyi odottelemalla bussia yhteensä 2 tuntia ja 47 minuuttia, jolloin odotteluni (verottomaksi) tuntipalkaksi voidaan laskea 21,55 €.

Tammikuun lämpötilat ja odotuajat bussipysäkeillä.

Pelkkä kylmä käteinen ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä ulkona on tammikuussa kohtuullisen kylmä. Keskimääräistä matka-aikaa en kuukauden ajalta mitannut, mutta bussilla kuljettaessa se asettuu liikenteestä paljoakaan riippumatta jonnekin 40-50 minuutin välille. Omalla autolla kulkiessa työmatkani taittuu ruuhka-aikoina suunnilleen samassa ajassa, mutta ruuhkan ulkopuolella oman auton käyttö on selvästi nopeampaa. Tällöin kotiin tai töihin ehtii viidessätoista minuutissa, jolloin eroa tulee siis puoli tuntia suuntaansa.

Nämä seikat huomioiden odotusajan tuntipalkka paljastaa vain osan kokonaiskuvasta. Jotta kokeilu ja sen kärsimykset olisivat jotenkin paremmin mitattavissa ja vertailukelpoisia aikaisempaan arkeen muutoinkin kuin rahassa, päätin heti kuun alussa tilastoida keskimääräisen pysäkillä seisoskeluni keston per kuljettu suunta ja ulkoilman lämpötilan. Näistä tiedoista ajattelin saavani ainakin jonkinlaisen kuvan bussimatkustamisen todellisista haasteista.

BOP -indeksi, eli mitä kärsimys maksaa?

Nyt tehdään tiedettä! Pohtiessani millaisella asteikolla kuvaisin suhteellista bussin odottamiseni kurjuutta, törmäsin pakkasen purevuuden indeksiin. Kaavalla WCT = ( sqrt( V * 100 * 10,45 - V ) ) * ( 33 - T ) (jossa T = ilman lämpötila ja V = tuulen nopeus m/s kasvojen korkeudella) voidaan laskea pakkasen purevuutta tuulen nopeuden ja lämpötilan suhteen laskettuna.

Minulla ei tuulidataa ollut, joten päädyin yksinkertaisesti muokkaamaan kaavaa korvaamalla tuulen nopeuden odotusajalla minuutteina sekä vähentämällä lopputuloksesta arvon 100, joka tarkoittaa yhden minuutin raappausta ja auton esilämmitettyä + 23,5 asteen sisälämpötilaa alkuperäisen kaavan mukaan laskettuna. Tällä tavalla laskettuna kaavan lopputulokseksi saadaan BOP-indeksin (Bussin Odotus-Potutus) mukaiset pisteet.
BOP = ( sqrt( O * 100 * 10,45 - O ) ) * ( 33 - T ) - 100 ; jossa O = odotusaika minuutteina ja T = ulkoilman lämpötila; BOP-indeksin arvo 0 tarkoittaa 1 minuutin odottelua + 23,5 asteen lämpötilassa.
Tilastollisesti tammikuun surkein päivä bussissa, tai oikeammin sen ulkopuolella oli 18.1, jolloin pisteet kohosivat ennätyslukemiin 1805,82 BOP. Tällöin pakkasta oli -18c ja odotusaikaa yhteensä viitisentoista minuuttia. Tammikuun keskiarvo oli 1048,92 BOP ja "mukavin" matkustuspäivä oli 17.1 tuloksella 550,54 BOP. Tulokset ovat painotettuja keskiarvoja meno- ja paluumatkoilta sekä lämpötilan että odotusajan suhteen, jolloin pystyin huomioimaan myös ne päivät joiden tiedot olivat osin puutteelliset.

Kuten mikään tässä maailmassa, ei tämäkään kaava ole täydellinen. Matkapäiväkirjaa selaamalla voidaan nopeasti havaita, että esimerkiksi 25.1 paluumatka olisi ansainnut noin 1000 ylimääräistä BOP:ia, tai että 18.1 oli ennätyksestään huolimatta oikeasti vielä noin 200 pistettä laskennallista BOP-indeksiä pahempi päivä epäonnisten bussiseikkailuideni vuoksi. Subjektiivinen arviointi ei mielestäni kuitenkaan kuulu oikeaan tieteeseen, joten jätän tämänkaltaiset tyylipisteet tässä yhteydessä huomioimatta.

Päivien BOP-pisteiden arvo euroiksi muutettuna


Parantaakseni BOP-indeksin uskottavuutta bisnesmittarina, päätin vielä laskea BOP:eja rahassa. Tammikuun lopputuloksena oli yhteensä 17465,64 BOP:ia säästöjen ollessa 60 €. Tästä voidaan nopeasti laskea, että 1 BOP maksaa 0,0034 euroa. Mikäli matkustuspäiviä tarkastelee käyttäen tällaisia €/BOP -summia, 18.1 ei enää näytä huonolta: tienasin 6,20 euroa, eli yli euron verran enemmän kuin mitä edestakainen kertalippu maksaisi. Ehdottomasti rahakkain päivä tällä tavalla tarkasteltuna oli kuitenkin 21.1, jolloin tasaisen pitkät odotusajat ja keskiarvopakkanen maksimoivat "tuotot".

Kurjuus on tietenkin kovin suhteellinen käsite ja sitä voi matkan aikana lieventää monin tavoin, lukemalla vaikkapa Raamattua. Lopputuloksena voin siten todeta, että tilastollinen analyysi on tasan yhtä hyvä kuin tekijänsä.

Matkapäiväkirja

Jatkoanalyysejä varten julkaisen myös matkapäiväkirjani. Tarkkakatseinen lukija huomaa välittömästi, että päiväkirjasta puuttuu jokainen keskiviikko. Tuolloin minulla on harrastuspäivä, enkä (omaa laiskuuttani?) halua venyttää jo valmiiksi pitkää päivää "säästämällä" ja bussimatkustamalla. Toisinaan myös tiistait ja torstait vaativat auton käyttöä vaimon tai lapsen menojen vuoksi, joten näitäkin päiviä puuttuu listalta. Yhtään varsinaista lipsahdusta pelkän mukavuudenhalun vuoksi ei kuukauteen mahtunut, tästä annan pisteet itselleni.

4.1.2013, meno: Lähdin liian aikaisin ja palelin pysäkillä. Vaihto sujui sukkelasti, odottelua vain 2 min.
4.1.2013, paluu: Lähdin liian myöhään ja palelin pysäkillä 12 min. Vaihtoaika ok, mutta kävelyä tulee näillä linjoilla takaisin tullessa noin kilometri. Homopari kuherteli bussissa, mikä oli jokseenkin ällöä.

7.1.2013, meno: Ajoitus hyvä, odottelua vain 2 min. Bussin penkki oli jotenkin oudon vinossa ja siinä oli epämukava istua. Vaihdon yhteydessä jatkava bussi oli 5 min myöhässä, palelua ja odottelua -4 asteessa yhteensä 12 min.
7.1.2013, paluu: Ajoitus oli hyvä, odottelua pari minuuttia. Vaihtopysäkillä bussi oli ruuhkan vuoksi myöhässä, jolloin ensimmäinen jatkoyhteys ehti lähteä samalla hetkellä kun aikaisempi linja pysähtyi. Pari minuuttia lisää odottelua -2 pakkasessa.

11.1.2013, meno: Lähdin aivan liian aikaisin ja odottelin pysäkillä 7 minuuttia. Bussi kulki nopeasti, joten ehdin juuri ja juuri tavallista aikaisempaan jatkoyhteyteen.
11.1.2013, paluu: Viisi minuuttia odottelua -5c pakkasessa, seurana oli sentään jäätävä tuuli.

14.1.2013, meno: Lähdin taas aivan liian aikaisin ja odotusta tuli sen samat 7 minuuttia. Matkalla näkyi kaksi tanskandoggia, joille oli puettu sininen ja punainen välkkyvä kaulapanta - sen kokoisia koiria, että pimeässä niitä olisi voinut luulla poliisiautoksi. Aamulla oli ruuhkaa ja matka kesti 10 min tavallista pidempään. Jatkoyhteyttä sain silti odottaa, se saapui 4 minuuttia myöhässä.
14.1.2013, paluu: Joukkoliikennetermin juoksubussi realisointi, eli pienellä kiireellä bussiin, mutta ehdinpä silti. Ennätysmäärä ihmisiä kyydissä, laskuissani pääsin jonnekin 80 paikkeille ja oli vähän ahdasta. Vaihdon jälkeen väljempää, odottelua 3 min -4c pakkasessa.

15.1.2013, meno: Kaboom, nukuin pommiin. Ehdin seuraavaan, 20 min myöhemmin lähtevään bussiin 10 min etuajassa. Pakkasta -7,5c. Vaihdon yhteydessä palkitsin epäonnistumiseni pienellä kahvikupilla. Jatkavaa bussia odottelin toiset 10 min.
15.1.2013, paluu: oman auton kyydissä.

17.1.2013, meno: Täydellinen ajoitus, vain minuutti odottelua -8,5 asteen pakkasessa. Sain myös kävellä suoraan ja turhia odottelematta jatkoyhteyteen, joka oli aivan täynnä. Sain sentään seisomapaikan.
17.1.2013, paluu: Odottelua -10 asteen pakkasessa pari minuuttia, sama juttu vaihdon yhteydessä.

18.1.2013, meno: Eilistä täydellisempi ajoitus, sain kävellä suoraan bussin ovesta sisään odottelematta yhtään. Vaihto ei mennyt sitten aivan yhtä nätisti, sain odotella -18c pakkasessa 13 minuuttia, mikä sai epäilemään, että yksi linjan busseista jäi tulematta. Ikään kuin bonuksena lähdin vaihdosta eteenpäin eri bussilla kuin normaalisti ja (aivot jäässä) väärään suuntaan. Onneksi kohtuullisen nopea havainto esti menemästä liian pitkälle.
18.1.2013, paluu: oman auton kyydissä.

21.1.2013, meno: Lähtöpysäkillä pari minuuttia odottelua -8c pakkasessa, vaihdon yhteydessä 6 minuuttia.
21.1.2013, paluu: En ehtinyt normaaliaikataulussa pois töistä, joten kuljin eri linjalla kuin normaalisti. Pari minuuttia lähtöpysäkillä ja 10 minuuttia vaihtoa odotellessa, -8c ja pientä luihin ja ytimiin saakka tunkevaa tuulta.

24.1.2013, meno: Lapset heräsivät, kun olin lähdössä ja melkein myöhästyin, ehdin silti. Vaihtoon bussi saapui ruuhkan vuoksi myöhässä, mikä tiesi 10 minuutin odottelua -9c pakkasessa.
24.1.2013, paluu: Jälleen melkein myöhässä ja bussi oli aivan täynnä. Vaihto sujui kävelemällä suoraan bussin ovesta toiseen ilman odottelua.

25.1.2013, meno: Laitoin aamulla oman auton lämmitykseen joten lähdin hieman liian aikaisin. -11c pakkasta ja odottelua 5 min. Vaihdon yhteydessä 6 minuuttia lisää odottelua.
25.1.2013, paluu: Määrittelin termin juoksubussi uudelleen. Myöhästyin ensimmäisestä yhteydestä, kun joku muu tuli samaan hissiin ja viivytti minua. Varasuunnitelmana oli juosta seuraavalle pysäkille ja ottaa toinen kauppatorille menevä linja, josta myös myöhästyin. Kolmas, epätoivoisin suunnitelmani oli juosta pari korttelia ja ehtiä suoraan kotiovelle menevään bussiin, mikä onnistui. Yhteensä 1,8 kilometrin pikamatka soi korvissani seuraavat 15 minuuttia ja jäinkin ihmettelemään, missä kohtaa peruskuntoni on jäänyt matkan varrelle.

28.1.2013, meno: -5c pakkasta, tuulta ja pieniä jääkiteitä. Bussiin sain kävellä suoraan ilman odottelua. Vaihdon yhteydessä 8 minuuttia odottelua samoissa sääolosuhteissa.
28.1.2012, paluu: tammikuun ensimmäinen lämpöaste, +1c. Bussia odotin pari minuuttia, vaihdon yhteydessä 8 min. Samaan bussiin osui tuttu kaveri, jonka kanssa jutellessa puoli matkaa meni mukavasti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti