26.11.2012

Superstara


Kuvittelepa seuraavaa: ympärilläsi on monituhatpäinen väkijoukko joka puolelta maata. Ihmiset ovat kuulleet sinusta ja jokainen haluaa koskettaa tai edes hieman hipaista sinua. Väkeä on niin paljon, että turvamiehien on vietävä sinut turvaan, ettet tallautuisi tai ruhjoutuisi hengiltä. Kuka olet?

Vastaus ei ole kukaan muusikko, puhuja tai nykypäivän julkkis. Heidät kyllä tunnetaan kaikkialla ja he kärsivät juuri tällaisista ongelmista, mutta se alkuperäinen supertähti oli jotakin paljon enemmän.

Mark. 3:7-10, suurenna klikkaamalla
Jeesuksen saavuttamasta kansansuosiosta meille kertoo Markuksen evankeliumin 3:7-10. Oheiseen karttaan olen listannut jakeissa mainitut paikat sekä itse jakeiden todennäköisen tapahtumapaikan, Kapernaumin lähimaaston:

"7 Mutta Jeesus vetäytyi opetuslapsineen järven rannalle, ja häntä seurasi suuri joukko kansaa Galileasta. Ja Juudeasta 8 ja Jerusalemista ja Idumeasta ja Jordanin tuolta puolen ja Tyyron ja Siidonin ympäristöltä tuli paljon kansaa hänen tykönsä, kun he kuulivat, kuinka suuria tekoja hän teki. 9 Ja hän sanoi opetuslapsillensa, että hänelle oli pidettävä venhe varalla väentungoksen tähden, etteivät he ahdistaisi häntä; 10 sillä hän paransi monta, jonka tähden kaikki, joilla oli vaivoja, tunkeutuivat hänen päälleen koskettaaksensa häntä."

Soutuvenepakolainen

Kyllä vain, Jeesus todellakin ohjeisti opetuslapsiaan varaamaan itselleen "pakoveneen", jonne hän voisi pelastautua mikäli tilanne kävisi liian tukalaksi. Jakeen 9 sana ahdistaisi on kuitenkin mielestäni hieman huono tai sitten nykykielessä tähän yhteyteen liiaksi laimentunut ilmaisu. Kreikankielinen thlibo [thlee'-bo] voi sanakirjan mukaan tarkoittaa joko kovaa puristamista (esim. viinirypäleistä puhuttaessa), jonkin asian tiukkaan ja ahtaasti pakkaamista tai vertauskuvallisesti jonkun vaivaamista siten, että tämän olo muuttuu tuskaiseksi. Kaikenlaista ihmismassojen tunkeutumista päälleni minäkin haluaisin välttää, tapahtuipa se sitten millä näistä tavoista tahansa. Koska ihmisiä vaelsi Jeesuksen luokse käytännössä kaikkialta nyky-Isrelin rajojen sisäpuolelta ja osin niiden ulkopuoleltakin, on tunkijoita varmasti ollut riittämiin.

Mitä väki sitten tuli oikein katsomaan? Ei ainakaan ketään, joka olisi pitänyt meteliä itsestään - päinvastoin (esim. Mark 1:43-44 tai 3:11-12). Jeesuksen sanoja lainaten ihmisiä houkutti nähdä ja kokea, kuinka "sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia." (Matt 11:5) Jeesus oli se henkilö, jonka luokse kannatti tulla ja kannattaisi edelleenkin mennä, sillä käsittääkseni edes nykylääketiede ei paranna kovinkaan montaa näistä luetelluista vaivoista. Ihmiset tungeksivat hänen ympärilleen koska Jeesuksen oli mahdollista muuttaa heidän elämänsä. Tätä ei yksikään nykypäivän artisti pysty faneilleen tekemään. Jeesus on supertähti vailla vertaa, mitattiinpa asiaa millä tahansa mittarilla.

Jos elämä on kovaa, hanki tyyny

Nykyään tuota tungeksivaa laumaa kutsutaan kristityiksi ja joskus epäilyttää, että emme ole noista ajoista paljoakaan viisastuneet. Vaikka Jeesuksella on edelleen mahdollisuus muuttaa koko elämämme, tuntuu että jätämme tämän mahdollisuuden sikseen ja yritämme edelleen murskata Jeesuksen omilla vaivoillamme.

Jeesus sanoi useampaan otteeseen, että kristityn elämä tulee olemaan kovaa (esim. Matt 16:24, Mark 8:34, Luuk 9:23; Matt 5:11, Matt 10:23, Luuk 21:12, Joh 15:20), tulisiko meidän siis hieman ryhdistäytyä? Jospa unohtaisimme omat vaivamme ja eläisimme niin kuin opettaisimme. Ehkä voisimme jopa elää niin kuin Jeesus opetti? Nykyisessä postmodernissa tieteeseen nojaavassa yhteiskunnassa tämä on monien mielestä äärimmäisen vaikeaa, mutta ei kai asioita yleensä tehdä vain sen takia, että ne olisivat helppoja. Omasta puolestani voin sanoa vain sen, että minä yritän elää uskoni mukaisesti. Ei se loppujen lopuksi niin vaikeaa ole, vaikka joitakin valintoja toki vaatiikin. Usein länsimaisen uskovan suurimmat ongelmat Jeesuksen seuraamiselle löytyvät tasan omien korvien välistä. Onneksi on supertähti, jota voi seurata.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti