2.10.2012

Kirjoja ja miehiä

Kirja, hyvä asento mukavassa tuolissa ja hetki aikaa, jolloin on mahdollista vaihtaa ulkoinen maailma kirjan sivuilta löytyvään vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Lukeminen on yksi lempiharrastuksistani.

Minä luen mielelläni kaikenlaista, mutta eniten pidän opaskirjoista, tietokirjoista ja ylipäätään jollakin tavalla ajattelemaan haastavista kirjoista. Elämäkerrat ovat myös lähes poikkeuksetta mielenkiintoisia, mutta mieluiten tutustun ihmisiin ihan oikean elämän kautta, henkilöiden itsensä kertomina tarinoina.

Kirjat avaavat ovia muiden ihmisten ajatuksiin. Ne ovat aina muotoiltuja, muokattuja, kärjistettyjä, siloteltuja tai muulla tavalla hiottuja ajatuksia, mutta ajatuksia yhtä kaikki. Tästä syystä kirjojen lukeminen on yhtä aikaa sekä hyödyllistä että vaarallista, sillä silloin tällöin joku ajatus karkaa kirjan lehdiltä ja alkaa muuttamaan ympäristöään - aloittaen lukijasta. Kaikkien kirjojen kanssa tätä ei tietenkään tapahdu ja kuten sanottua, joidenkin kirjojen kohdalla sellainen ei olisi edes kovin suotavaa. Valitsemalla hyviä kirjoja on kuitenkin mahdollista huomata, että jotkin ajatukset ovat vain kerrassaan niin hyviä, että niitä on mahdotonta sivuuttaa. Olet sitä mitä syöt, sanotaan.

Tilasin pari uutta lukukokemusta ajatusteni evääksi. Miehiä ja miehen sielunelämää käsittelevät teokset ovat minulle ajankohtaisia ja kiinnostavia pääasiassa kahdesta syystä. Syy numero yksi liittyy vahvasti siihen, että minä olen mies. Jos joku väittää tietävänsä, mistä miehet on tehty ja mitä miehien päässä liikkuu, olen kiinnostunut kuulemaan. Toinen syy mielenkiintooni on päähäni jumiutunut ajatus jonkinlaisen miehille suunnatun toimintamuodon käynnistämisestä omassa kotiseurakunnassani.

Onko miehillä tunteita? On. Ovatko miehet sisimmässään herkkiä? Taatusti. Kertovatko he siitä mielellään? Eivät ikinä.

Minä pidän haasteista, mutta en sellaisista, joihin en ole voinut valmistautua. Tämänhetkinen haaste on miettiä, kuinka on mahdollista koota yhteen satunnainen äijäporukka ja nitoa heidät yhteen siten, että jokainen voi turvallisesti ja itsetuntonsa kärsimättä sanoa, mitä sisimpään oikeasti kuuluu. Tällä hetkellä tuo haaste pelottaa kuin helvetin porteilla seisoisi. En ole nimittäin (vielä) keksinyt muuta keinoa kuin olla itse esimerkkinä ja rukoilla.

Rukoukseni keskeytyi radiomainoksen sanoessa: "Taivas varjele - Joka äijän rukouskirja". Vaikka kyseinen teos ylitti jonkinlaisen sisäisen hintakynnyksen ja oli mielestäni liian kallis, päätin tilata pari muuta hyvältä vaikuttavaa ja hieman edullisempaa kirjaa kyynärsauvoikseni. Ehkä tällä tavalla estän esimerkkini kompastumista tai saan sanotuksi jotakin, mitä en muuten olisi tullut ajatelleeksi. Lisäilen tänne lukukokemuksia, kunhan tilaus kolisee postiluukkuuni. Ohessa on kuitenkin kustantajan kuvaus molemmista kirjoista ja linkit kirjailijoiden verkkosivustoille.

Miehen maraton - Heikki Hilvo

Kustantaja: Suomen Lähetysseura
Julkaistu: 2008
ISBN: 9789516243637
Sivumäärä: 150
Kirjailija: Heikki Hilvo



 

Raskaampi kuin Aku Ankka, kevyempi kuin hartauskirja.

Maraton on noin 42 kilometriä. Se on juostava kilometri kerrallaan, lopussa jopa metri kerrallaan. Elämäkin on elettävä alusta loppuun, ja mies menee maaliin asti vaikka ryömien. Tämä kirjanen on sekä elämän että maratonin riemullista kokemista. Matkalla on käyttöä myös Hyvälle Valmentajalle.

Heikki Hilvon "hartauspakinat" käsittelevät niin miesten putkiaivoja, solmion historiaa, trimmatun kropan tavoittelua, ruman miehen rakkautta ja erotiikkaa kuin muita poikien juttuja. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, kuten miesten maailmassa on tapana. Tekstejä on 42 eli saman verran kuin maratonissa kilometrejä.

Körmykirja - Arto Köykkä

Kustantaja: Lasten keskus
Julkaistu: 2007
ISBN: 9789516276673
Sivumäärä: 87 
Kirjailija: Arto Köykkä





Miehet ovat miehiä, poikia, ukkoja, äijiä, jätkiä, kundeja, kavereita. Tai sitten miehet ovat körmyjä. Tämä kirja tarjoaa körmyiksi kutsutuille miehille ja pojille 30 mahdollisuutta kurkistaa, kokeilla ja rikkoa rajojaan. Körmyt istuvat tulilla, kurittavat ruumistaan ja taivuttavat rautalankaa. Körmyt herkistelevät haudalla ja asentavat Linuxin. Ja sitten körmyt saunovat.

Körmykirja on kannanotto sellaisen kirkon puolesta, jossa mies voi olla kristitty ilman että puhuu ja tekee kuin nainen. Jossa nuori mies voi osallistua seurakunnan toimintaan, vaikkei haluakaan johtaa, laulaa tai opettaa.

Kirja haluaa kantaa etäistä hajua niiltä ajoilta, kun Nasaretin mies - puuseppä - kokosi kaksitoista miestä seuraajikseen. Pirkkalan seurakunnan nuorisopastori Arto Köykän Körmykirja on humoristisesti kirjoitettu, mutta täyttä asiaa oleva opas kaikkeen kirkon poika- ja miestyöhön. Sillä isossa miehessä asuu aina pieni poika ja pienessä pojassa asuu aina iso mies. Eikä niiden uskonasioidenkaan tarvitse vieraita olla, mutta lässyttämistä ja sievistelyä körmyt eivät siedä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti