Koulutus jatkuu ja Tallinna tulee tutummaksi kun kävelee kaikkialle. Alkuviikosta fläppitaululle piirtyi kouluttajan toimesta lyhyt kuvaus StreamServen tyypillisestä asennusympäristöstä sekä sen komponenteista. Täydensin kuvaa vielä omilla muistiinpanoilla, jotta asiat muistuvat sitten joskus tarvittaessa mieleen.
Naudanlihalla ja sipulihöysteellä täytettyä munakoisoa.
Täällä koulutuksessa muuten syödään kohtuudella: joka päivälle on
ollut kolmen ruokalajin lounas, johon on kuulunut vaihtuva alku- ja
pääruoka sekä vakiona pysynyt jonkinlainen valkosuklaaseen upotettu
jälkiruokapallero.
Valkosuklaa-yllätys marjoilla ja mintunlehdellä.
Palleron sisältö ja lautaselle asetellut marjat ovat vaihtuneet, mutta
hyvää on ollut. Odotamme kovasti huomiselle jotakin uutta ja yllättävää -
ehkä peräti lihapullaa dipattuna valkosuklaaseen!
Eilen otimme iltaohjelmaksi vierailun Tallinnan teletornille. Kyseinen
torni on kommunistisen systeemin tarkkuudella vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin
valmistunut Viron korkein rakennus joka näkyy käytännössä kaikkialle Tallinnaan.
Tallinna teletorn, ettei vain erehdy tornista.
Tallinna teletorni hieman kauempaa.
Tornin huipulle mahtuu 100 ihmistä kerrallaan ja tornin juureen on rakennettu kaikenlaista ajanvietettä jonotuksen tuskan lieventämiseksi. Tornissa kuvattu 3D-agenttielokuva ja tornin historiaan tutustuminen ovatkin sopivaa puuhastelua hissiä odottaessa. Meidän edessämme jonoja ei onneksi ollut.
Matti, Hando ja Juha matkalla taivaalle.
Tornin näköalatasanne on 170 metrin korkeudessa ja omasta mielestäni tuon tasanteen ykkösjutuksi joku on saanut todella hienon idean. Kyseessä ovat dropzone -ikkunat, joita on porailtu näköalatasanteen pohjaan. Ikkunat on valmistettu noin 10 senttiä paksusta lasista ja niihin on asennettu sähkötoiminen kalvo. Kalvo kirkastuu kun siihen kytketään virta, jolloin ikkunoilla saa aikaan eräänlaisen Roope Ankan kerjäläiskuilua muistuttavan tilanteen. Täytyy vain odottaa, että joku pysähtyy seisomaan lasin päälle sen ollessa sumea ja sitten mennä painamaan ikkunakalvon käyttökytkintä. Se on Kääk vaan, kun lattia katoaa alta!
Kädet olivat tasan leveällä, jos vaikka tekniikka sittenkin pettäisi.
Tornista on tietysti komeat maisemat myös vaakatasoon katsottuna ja
Helsingin valojen pitäisi näkyä hyvällä säällä myös ilman kiikareita.
Tornin puoliväli.
Maisemia lähelle ja kauas.
Tornilta lähdettyämme kiertelimme paikallisen työkaverin kyydissä vielä tornin lähimaastossa olevan metsäkalmiston ohitse ja kävimme kääntymässä taidemuseo Kumun pihalla.
Toimiston etuovi.
Tänään kävimme koulutuksen jälkeen tutustumassa yhtiömme pääkonttoriin ja komeaahan siellä oli. Tallinnan toimistomme työntekijöiden nuori keski-ikä näkyi mm. rennossa ilmapiirissä, Top Gearista lainatussa projektien "Cool Wall":issa ja erittäin hyvin varustellussa taukohuoneessa (jossa oli noin 20 laatua teetä, automaatti josta saa sekä tavallista että minttukaakaota, kahvikoneet ja mukavia istuimia).
Lentohalli, eli judosali Lasnamae spordikompleksin alueella.
Varsinaiseksi ilta-ohjelmaksekseni olin päättänyt löytää paikallisen judosalin, jossa olisi myös paikallisia harrastajia paikalla. Budolinn Judokool oli sopivan matkan päässä pääkonttorilta, joten kävelin ensimmäisenä sinne. Kun pääsin perille Lasnamae spordikompleksiin (jonkinlainen urheilukeskus), sujuvaa Venäjän kieltä viittoen sain selville, että seuran treenit olisivat alkamassa vartin päästä. Treeneissä oli kuitenkin havaittavissa samaa ongelmaa kuin tiistaisissa Ookamin treeneissä: kaikki valmentajat olivat lagerilla ulkomailla, joten harrastajat eivät tulleet treenaamaan. Onneksi pari rohkeaa ja ilmeisen ahkeraa junioria oli paikalla, joten pääsimme Anatolin ohjauksessa hankkimaan hikeä pintaan.
Tallinnan komeimmat (ja ainoat?) judoharrastajat tällä viikolla.
Harjoituksen aikana kommunikointi oli kuin esperanton peruskurssilta: Anatoli puhui venäjää, viroa sekä hieman saksaa, englantia ja japania. Minä puhun suomea, ruotsia sekä hieman saksaa ja japania (judosanasto). Pisin juniori, Sergei(?) puhui englantia, viroa ja venäjää, joten kaikki ymmärsivät hieman toisiaan. Kaiken muun lisäksi sain selville, että Anatoli tuntee (tai ainakin tietää) myös seurassamme valmentaneen valkovenäläisen Vladimir Oganyanin. Asumme pienessä maailmassa tai sitten minä vain elän jonkinlaisessa pullossa kaikkien tuttujeni kanssa!
Politseiaed -puistosta.
Tallinnan kontrasteja.
Matkaa salilta takaisin hotellille oli noin parikymmentä kävelyminuuttia, joten
harjoitusten jälkeen jäähdyttelin lihaksistoani jälleen pienellä
patikkamatkalla. Kiitos mukavista harjoituksista kaikille paikalla olleille ja jos se vain joskus on mahdollista, niin tulen mielelläni uudelleen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti